Sisäilmasairastuneet ”mittareita johon reagoitava heti”
”Otteita Kansanuutiset 6.5.2015”
”Lähes jokainen tuntee jonkun, jota asia koskettaa” Homealtistuksesta (huono sisäilma) sairastuneiden ihmisten elämän muutos näkyy eristäytymisellä normaalista elämästä, niin käy monin eri tavoin. 600 000–800 000 suomalaista altistuu päivittäin home- ja kosteusvauriomikrobien aiheuttamille sisäilman epäpuhtauksille.
Sisäilmasta sairastuneet leimataan usein turhasta valittajiksi, luulosairaiksi neurootikoiksi tai muuten vaan päästään vinksahtaneiksi. Kysyä voisi, kumpi on loppujen lopuksi enemmän vinksahtanut: sairastuneet vai se maailma, joka heidät sairastutti?
Nykypäivän sisäilmasta sairastuneet ovat kuin kanarialintuja, joita ennen muinoin vietiin kaivoksiin: ”Kun lintu häkissään pyörtyi tai kuoli, niin siitä tiedettiin, että ilma on niin myrkyllistä, että on aika poistua.” Vakavasti oireilevat pitää saada pois altistavista tiloista heti, korjauksia tai uudisrakennuksia odotellessa ehtii puhjeta pysyvät sairaudet.
Puhumme julkisestikin sisäilmaongelmista ja niiden aiheuttamista terveyshaitoista. Sairaus on saanut kasvot, eikä enää vähätellä niin paljoa kuin ennen.
Lue lisää